Hallinnolliset seuraamukset on EIT:n oikeuskäytännössä useissa tapauksissa rinnastettu rikosoikeudellisiin sanktioihin, jolloin lähtökohtana on, että niiden käsittelyyn tulee soveltaa myös rikossyytettä koskevia Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiä (ks. Pellonpää et al. 2012 s. 532). Rikosprosessin piiriin kuuluville seuraamuksille on ollut tunnusomaista, että niiden tarkoituksena on toimia rangaistuksina ja ne perustuvat kaikkia koskeviin yleisiin normeihin (esim. EIT A. Menarini Diagnostics S.R.L. v. Italia 2011). Myös seuraamuksen ankaruudella on ollut merkitystä sen luonteen arvioinnissa (ks. esim. asianajajalle määrättyä vapaudenmenetystä koskevassa asiassa EIT Kyprianou v. Kypros 2005 ja 2004). Käytännössä rikosasioita koskevia määräyksiä on sovellettu lähinnä hallinnollisiin taloudellisiin seuraamuksiin, kuten veronkorotuksiin (EIT Jussila v. Suomi 2006 ja EIT Janosevic v. Ruotsi 2003) ja kilpailuoikeudellisiin seuraamuksiin (EIT A. Menarini Diagnostics S.R.L. v. Italia 2011). Rikosoikeudellisiin sanktioihin rinnastettavat hallinnolliset seuraamukset eivät kuitenkaan kuulu rikosoikeudellisen vastuun ydinalueelle eikä niiden käsittelyssä tarvitse välttämättä noudattaa kaikkia rikosprosessiin kohdistuvia menettelyvaatimuksia (esim. EIT Jussila v. Suomi 2006).
Elatus OikeudenkäyntikulutHallintolainkäyttölain esitöissä todettiin, että hallintolainkäytön järjestelmän kehittämisessä on otettava huomioon hallintolainkäytön suhde muuhun oikeusturvajärjestelmään. Oikeusturvatekijät tulee ottaa huomioon jo hallintomenettelyssä ja muutoksenhaku merkitsee hallintoasian uudelleen käsittelyä tietyssä laajuudessa. Tavoitteena sekä hallintolainkäytössä että yleisessä lainkäytössä on oikeusriidan ratkaiseminen, oikeussuojan antaminen ja sen vahvistaminen, mikä on lainmukaista.
Hallintolainkäyttölaissa ei nykyisin ole säännöstä siitä, että tuomioistuin voisi asettaa määräajan, jonka kuluessa kaikki mahdollinen lisäselvitys asiassa olisi esitettävä. Jos tuomioistuimelle toimitetaan lisäselvitystä esimerkiksi vasta siinä vaiheessa, kun päätösehdotus on laadittu tai asia on jo istunnossa käsitelty, mutta päätöstä ei ole vielä lähetetty, lisäselvityksen huomioon ottaminen merkitsee asian valmistelun jatkamista. Oikeudenkäynnin toiselle osapuolelle on yleensä annettava mahdollisuus lausua käsityksensä uudesta lisäselvityksestä. Tämä hidastaa tuomioistuimen ratkaisun saamista asiassa ja lykkää päätöksen antamista.
Korkeimman hallinto-oikeuden aseman ja tehtävien kehittäminen hallintolainkäyttöä ohjaavana ylimpänä tuomioistuimena edellyttää, että sillä on riittävät mahdollisuudet keskittyä niiden asioiden ratkaisemiseen, joista on tärkeää saada ylimmän oikeusasteen ratkaisu. Korkeimman hallinto-oikeuden resurssien niukkuus ja sinne edelleen ohjautuvan asiamäärän laajuus vaikeuttavat tämän tavoitteen saavuttamista.
Useimmiten hävinnyt osapuoli joutuu maksamaan osan voittajan kuluista. Tämä on kuitenkin tuomioistuimen harkinnassa.
Hallintoprosessista ei tavallisesti koidu oikeudenkäyntikuluja asianosaiselle. Poikkeuksena on tilanne, jossa asianosaiselle on nimetty avustaja. Joissain tapauksissa valtio maksaa nämä kulut. On myös mahdollista, että valtio maksaa osan kuluista. Lisäksi vaikeissa verojutuissa on erityinen mahdollisuus kulukorvaukseen, jos asianosainen on tarvinnut oikeudellista apua.
Ehdotus merkitsisi sitä, että poikkeuksista ehdotettuun valituslupasääntelyyn tulisi säätää erikseen. Poikkeussäännösten tarpeen arvioinnissa olisi otettava huomioon, että muuhun lainsäädäntöön sisältyvät yleisviittaukset hallintolainkäyttölakiin tarkoittaisivat ehdotetun yleislain tultua voimaan viittausta uuteen yleislakiin. Säännös, jonka mukaan hallinto-oikeuden päätökseen haetaan muutosta siten kuin hallintolainkäyttölaissa säädetään, merkitsisi, että sovellettaviksi tulisivat myös uuden yleislain säännökset valituslupamenettelystä.